• Go to:

SWL-hoito toteutetaan laitteella, joka pystyy murskaamaan kivet kehon ulkopuolelta. Kiven murskaamiseksi suunnatut energia-aallot (lyhyitä, korkeaenergisiä ääniaaltoja) kohdistuvat kiveen ihon läpi. Kivi imee energia-aallon energian ja rikkoutuu näin pienemmiksi paloiksi. Pienet palat poistuvat sen jälkeen virtsan mukana (kuva 1).

SWL-hoito sopii yli 90 %:lle kaikista potilaista. Hoidon onnistuminen riippuu kuitenkin useista tekijöistä, kuten kiven ominaisuudet ja potilaan fyysinen tila.

Miten SWL-hoito tehdään?

Sinut sijoitetaan tutkimuspöydälle siten, että kylki sijoittuu kohti energia-aaltogeneraattoria (kuva 2). Kiven tarkka sijainti määritellään ultraäänillä tai läpivalaisulla.

Toimenpiteen aikana kuulet, miten energia-aallot syntyvät; ne kuulostavat pieniltä pamauksilta. Lääkäri aloittaa hoidon alhaisella voimakkuustasolla ja lisää sitten vähitellen aaltojen voimakkuutta. Toimenpiteessä ei tarvita anestesiaa, mutta sinulle annetaan kipulääkitys epämukavan tunteen välttämiseksi toimenpiteen aikana. SWL-hoito kestää noin 45 minuuttia.

Jos kivi on suuri, annetaan tavallisesti useita hoitokertoja ennen kuin se pystytään murskaamaan täysin.

Kuva 1. Suunnatut energia-aallot murskaavat kivet palasiksi.
Kuva 1. Suunnatut energia-aallot murskaavat kivet palasiksi.
Kuva 2. Tyypillinen SWL-laite.
Kuva 2. Tyypillinen SWL-laite.

Milloin SWL-hoitoa ei suositella?

SWL-hoidolla on useita vasta-aiheita, jotka liittyvät joko terveydentilaasi tai kiven ominaisuuksiin.

SWL-hoitoa ei suositella seuraavissa tapauksissa:

  • olet raskaana
  • voimakas verenvuotoriski on suuri
  • sinulla on kontrolloimattomia infektioita
  • sinulla on kontrolloimaton, korkea verenpaine
  • anatomiasi vaikeuttaa pääsyä kiveen
  • sinulla on aneurysma (sydämen tai valtimon pullistuma)
  • sinulla on anatominen tukos virtsateissä, kiven alapuolella tai virtsarakossa
  • kivi on erittäin kova (esimerkiksi systiinikivi)
  • kivi ei voi poistua spontaanisti sen koon tai sijainnin takia

Onko kivi poistunut heti hoidon jälkeen?

Ei. SWL-hoito murskaa kiven pieniksi palasiksi. Nämä palaset poistuvat virtsan mukana SWL-hoidon jälkeisinä päivinä ja viikkoina. Voit saada lääkitystä kiven palasten poistumisen helpottamiseksi.

Miten valmistaudun toimenpiteeseen?

Lääkäri antaa sinulle tarkat ohjeet toimenpiteeseen valmistautumisesta. Jos käytät veren hyytymistä estävää lääkitystä, kysy lääkäriltä olisiko sinun parasta keskeyttää sen käyttäminen ennen toimenpidettä. Älä syö mitään hoitoa edeltävän 4 tunnin aikana.

The operation

Shock-Wave Lithotripsy

Kauanko kestää, ennen kuin pääsen takaisin normaaliin päiväjärjestykseen?

Yleensä voit palata takaisin normaaleihin askareisiisi heti hoidon jälkeen. Varmista kuitenkin, että voit levätä toimenpidepäivän. Jos sinulle on annettu kipua lievittävää tai rauhoittavaa lääkettä, älä aja autoa tai muuta moottoriajoneuvoa ensimmäisten 24 tunnin aikana SWL-hoidon jälkeen.

Jos sinulla ei ole kipuja, on tärkeää että juot tavallista enemmän nestettä kiven palasten huuhtomiseksi pois. Yritä juoda yli 2 litraa nestettä päivässä. Jos sinulla on munuaiskoliikki, kysy lääkäriltä paljonko nestettä saat juoda. Älä juo alkoholia ensimmäisten 24 tunnin aikana toimenpiteen jälkeen.

Sinun tulisi siivilöidä virtsasi voidaksesi ottaa talteen kiven palaset niiden analysoimista varten.

Lääkäri laatii sinulle aikataulun säännöllisiä tarkastuskäyntejä varten ensimmäisinä viikkoina SWL-hoidon jälkeen.

Sinun täytyy palata sairaalaan välittömästi seuraavissa tapauksissa:

  • sinulle nousee kuume
  • tunnet kipua munuaisissa tai kyljessä
  • virtsassa on verta vielä yli 2 päivää hoidon jälkeen

SWL-hoidon edut:

  • alhainen komplikaatioriski
  • ei tarvita anestesiaa

SWL-hoidon haitat:

  • Kivi ei poistu. Sen sijaan murskatun kiven palaset poistuvat toimenpidettä seuraavina päivinä tai viikkoina, mikä saattaa aiheuttaa munuaiskoliikin
  • Saatat tarvita useamman hoitokerran, jos kivi on suuri.